Martin Staszko
Kun Martin Staszko työskenteli autotehtaan maalaamossa kotimaassaan Tšekin tasavallassa, hän tuskin osasi kuvitella, että muutaman vuoden kuluessa hän nousisi maineeseen maansa eniten ansaitsevana pokerinpelaajana.
Hän oli pelannut pokeria amatöörinä muutamia vuosia, ja vuonna 2010 hän alkoi saavuttamaan kunnioitettavia turnaustuloksia. Hän pääsi melkein finaalipöytään EPT Deauvillessa, saavuttaen sijan 11. ja 49 547 dollaria, lisäksi hän voitti suuresti internetissä. Mutta mikään näistä ei pääse lähellekään sitä menestyksen tasoa, jonka oli saavuttaa vuoden 2011 World Series of Pokerissa*.
Hän aloitti vaatimattomasti mutta varmasti saavuttaen rahasijoja neljässä esiturnauksessa, yhteensä yli 20 000 dollarin edestä. Hyvä kulkenut turnaussarja jatkui päätapahtumaan asti, josta useiden päivien intensiivisen toiminnan jälkeen Martin nousi November Nine -finalistijoukkoon, ja vieläpä kokonaismerkkijohdossa.
Martin piti päänsä kylmänä, pelasi eheää peliä ja päätyi lopulta kaksinpeliin saksalaista Team PokerStars Pro -jäsentä Pius Heinziä vastaan. Kamppailu oli tiukka, ja merkkijohto vaihtui puolelta toiselle, mutta lopputulos ei ollut tarkoitettu meneväksi Martinin suuntaan. Toiseksi sijoittuminen riitti silti uskomattomaan 5 433 086 dollarin rahastukseen, joka mahdollistaa Martinille elämäntyylin ja pankkitilin, joista useimmat pokerinpelaajat voivat vain haaveilla.
Martin on lisäksi saavuttanut eräitä vakuuttavia tuloksia internetissä, kuten vuoden 2011 Spring Championship of Online Poker (SCOOP) -mestaruustittelin arvoltaan 91 539 dollaria, sekä 4. sijan myöhemmin samana vuonna No Limit Hold’em -tapahtumassa World Championship of Online Poker (WCOOP) -turnaussarjassa, tällä kertaa arvoltaan 73 338 dollaria.
Kun jotkut pelaajat saattaisivat pitää pääsyä niin tuskallisen lähelle päätapahtuman voittoa epäonnistumisena, Martin käyttää sitä motivaationa voittaakseen ensimmäisen suuren mestaruustittelinsä. Tällä hetkellä hän tähtää voittoon EPT-tapahtumissa. Hän edustaa Team PokerStars Pro -joukkuetta, ja voit löytää hänet pelaamassa internetissä käyttäjänimenään "M. Staszko".
* World Series of Poker ja WSOP ovat Caesars License Company, LLC ("Caesars") tavaramerkkejä. Caesars ei sponsoroi tai suosittele eikä ole yhteistyössä PokerStars in tai sen tuotteiden, palveluiden, kampanjoiden tai turnausten kanssa.





