Johnny Lodden syntyi ja kasvoi Jørpelandissa Norjan eteläosassa. Hän on pelannut korttia pienestä pitäen. Hän aloitti Unolla ja 15-vuotiaana hän jo pelasi pokeria rahasta koulukavereidensa kanssa. Johnny oli jo ennen 20-vuotispäiväänsä internetpokerilegenda, joka pelasi korkeimmilla panoksilla ja oli säännöllisesti mukana ennätyspoteissa.
European Poker Tour on ollut kiltti Johnnylle. Hän on saavuttanut yhteensä kahdeksan käteissijaa ja yhden finaalipöytäsijoituksen kolmannella kaudella tehdyn debyytin jälkeen. Voittoputki alkoi vuonna 2006 EPT Barcelonassa, kun hän sijoittui 14. sijalle ja voitti 26 287 dollaria. Kolmas kausi oli erityisen hieno Johnnylle, hän saavutti kolme muutakin käteissijaa Dublinissa, Dortmundissa ja Monte Carlon Grand Finalissa. Neljännellä kaudella hän saavutti taas käteissijan Dublinissa ennen hienoa menestystä Grand Finalissa, jossa hän oli seitsemästoista ja voitti 73 263 dollaria. Myös viides kausi on ollut tuottoisa hänelle, Budapestissä hän selviytyi finaalipöytään ja voitti 66 577 dollaria, Prahassa hän sijoittui rahoille. Hänellä on tähtäimessä ensimmäinen EPT-voitto, ja kun se osuu kohdalle, se on todella ansaittu.
Johnny on voittanut yli 500 000 dollaria liveturnauksista Euroopassa, Karibialla, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Hänen saavutuksiinsa kuuluu mm. 11. sija ja 98 756 dollarin palkintorahat vuoden 2008 World Series of Poker* Europe Main Eventistä ja hän pääsi pitkälle 2010 WSOP Main Eventissä, jossa hän voitti 317 161 dollaria ja lisää menestystä on varmasti luvassa. Hänen internettuloksensa ovat yhtä hienoja. Johnny nousi kuuluisuuteen korkein panosten käteispelaajana uransa alussa, mutta hänellä on myös paljon huikeita turnaustuloksia erityisesti 5 000 dollarin sit & go -kaksinpeliturnauksista PokerStarsilla, joten hän on vaarallinen vastus myös internetissä.
Vapaa-ajallaan Johnny matkustelee mielellään lämpimissä ja eksoottisissa maisemissa. Hän nauttii myös ystäviensä seurasta. Hän pitää myös urheilusta, erityisesti jalkapallosta. Johnny on erittäin ylpeä Team PokerStars Pro -joukkueen jäsenyydestään ja pelaa internetissä nimimerkillä "johnnylodden".
Takaisin sivulle Team PokerStars Pro
* World Series of Poker ja WSOP ovat Harrah's License Company, LLC ("Harrah's") tavaramerkkejä. Harrah's ei sponsoroi tai suosittele eikä ole yhteistyössä PokerStarsin tai sen tuotteiden, palveluiden, kampanjoiden tai turnausten kanssa.