Muutettuaan 1970-luvulla Libanonista Australiaan Joe Hachem aloitti menestyvän uran kiropraktikkona. Hän kuitenkin sairastui tautiin, joka vaikutti hänen käsiensä verenkiertoon eikä hän enää voinut jatkaa ammattiaan. Tauti oli lopulta kuitenkin siunaus innokkaalle pokerinpelaajalle.
Joe oli ollut satunnainen pelaaja vuosien ajan, ja hän aloitti turnauspelaamisen Melbournen kuuluisalla Crown-kasinolla vuonna 2000. Hän voitti jatkuvasti pieniä rahasijoja, mutta matka Las Vegasiin vuoden 2005 WSOP-tapahtumaan muutti hänen elämänsä. Hän aloitti hienosti ja jäi vain niukasti $1,000 No Limit Hold’em -tapahtuman finaalipöydän ulkopuolelle, kun hän putosi 10. sijalla ja voitti 25 000 dollaria. Tämän jälkeen hän siirtyi 5 000 dollarin päätapahtumaan. Tästä turnauksesta tuli Joen unelmien täyttymys ja maailmanmestaruus, josta hän voitti kultaisen rannekkeen lisäksi suurimman koskaan maksetun rahapalkinnon, 7 500 000 dollaria.
Mestaruuden voittamisen jälkeen hänen menestyksensä ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä. Seuraavana vuonna Joe palasi WSOP-turnaukseen*, josta hän oli voittaa toisen rannekkeen, tällä kertaa hän oli toinen $2,500 Shorthanded Hold’em -tapahtumassa. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi $2,500 Pot Limit Hold’em -tapahtumassa, josta hän sai lisätä 90 482 dollaria pelikassaansa. Vuoden lopuksi hän voitti suuresti Las Vegasin WPT Five Diamond Poker Classic -turnauksessa, josta Joe ansaitsi 2 207 575 dollaria. Huhtikuussa 2008 hän oli päästä PokerStars EPT Monte Carlo Grand Final turnauksen finaalipöytään, kun hän putosi 11. sijalla ja voitti 150 000 dollaria.
Kun Joella on aikaa rentoutua, hän viettää aikaansa vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Hän on myös innokas golfin pelaaja, ja hän pelaa aina mahdollisuuden tullen muiden pokerinpelaajien ja ystäviensä kanssa.
Joen nousu amatööristä yhdeksi eniten ansaitsevaksi pokerinpelaajaksi vei vain muutaman vuoden. Australian suosituin pokerivientituote on sen jälkeen todistanut, että World Series -voitto ei ollut vain sattuma. Team PokerStars Pro -joukkueen jäsenenä Joe pelaa nimimerkillä ”JoeHachem”.
| Tapahtuma | Pvm. | Sijoitus | Palkinto |
|---|---|---|---|
| 2005 WSOP $1,000 No Limit Hold’em | heinäkuu 2005 | 10. | 25 850 $ |
| 2005 WSOP $10,000 Championship Main Event | heinäkuu 2005 | 1. | 7 500 000 $ |
| 2006 WSOP $2,500 Shorthanded Hold’em | heinäkuu 2006 | 2. | 256 800 $ |
| 2006 WSOP $2,500 Pot Limit Hold’em | heinäkuu 2006 | 4. | 90 482 $ |
| WPT Five Diamond World Poker Classic | joulukuu 2006 | 1. | 2 207 575 $ |
| Poker After Dark ‘WSOP Champions II’ Episode | kesäkuu 2007 | 5. | 120 000 $ |
| APPT Macau $2,500 No Limit Hold’em | marraskuu 2007 | 8. | 24 288 $ |
| EPT €10,000 Monte Carlo Grand Final | huhtikuu 2008 | 11. | 161 191 $ |
Takaisin sivulle Team PokerStars Pro
* World Series of Poker ja WSOP ovat Harrah's License Company, LLC ("Harrah's") tavaramerkkejä. Harrah's ei sponsoroi tai suosittele eikä ole yhteistyössä PokerStarsin tai sen tuotteiden, palveluiden, kampanjoiden tai turnausten kanssa.